Turun Messukeskus

Caravan Show -messuilta vinkit ulkomaanmatkoille

Ensi vuoden alun Caravan Show -messuilla tutustutaan matkailu- ja retkeilyautojen sekä matkailuvaunujen lisäksi myös enduroajoon.
Turun Messukeskus Oy:n ja SF-Caravan ry:n yhdessä järjestämä messutapahtuma on 13.-15.1. Turun Messukeskuksen pihamaalle asettautuu myös satoja vaunu- ja autokuntia viikonlopunviettoon. Caravan-treffit alueella järjestää säässä kuin säässä SF-Caravan Turku ry. Perjantaina alueella höyryää myös telttasauna.

Uusi vuosi käynnistyy mm. matkailuaiheisten puheenvuorojen merkeissä. Puhetta pidetään käytännönläheisistä aiheista, kuten mm. siitä miten koiran kanssa matkaillaan tai miten kuuluu toimia liikenneonnettomuustilanteessa. Messuilta saa myös kattavan tietopaketin automatkailusta maailmalla, karavaanaritapahtumista ulkomailla, ja esittelyssä ovat mm. Baltian parhaat leirintäalueet ja matkakohteet.

SF-Caravan ry:n jäseniä on yli 63 000. Auto- ja vaunumatkailu kiinnostaa myös monia muita retkeilijöitä ja tienkäyttäjiä. Messuilla kuullaan mm. Trafin uusiutuvista palveluista autoilijoille.

Messuille kokoonnutaan paitsi hyötytiedon myös kaluston äärelle. Messuilla esitellään kauden 2017 mallistoa ja mukana on myös uutuuksia. Kaluston lisäksi messuilla voi tutustua oheistuotteisiin. Esittelyssä ovat mm. telttasaunat.

Tänä vuonna messuilla on ensi kertaa mahdollisuus seurata kaikkina messupäivinä myös vauhdikkaita enduro extreme -näytöksiä. Mukana on ansioituneita kuljettajia kuten Jaakko Översti. Ajot järjestää Turun Seudun Moottoriurheilijat. Sähköpyöräalueella lapsilla on mahdollisuus koeajaa OSET-sähköcrosseja ja -trialeita.
Musiikillisesta annista messuilla vastaa Jorma Kääriäinen, joka esiintyy tapahtumassa lauantaina.

Nettisivut: www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/caravan-show/
Facebook-sivut: www.facebook.com/CaravanShowCamping
Ohjelma: http://www.turunmessukeskus.fi/ohjelma/caravan-show-2017-ohjelma/

Lisätiedot:
Turun Messukeskus Oy, projektijohtaja Päivi Järvelä, puh. 040 505 6424, paivi.jarvela@turunmessukeskus.fi
SF-Caravan ry toiminnanjohtaja Timo Piilonen, puh. 050 592 6561, timo.piilonen@karavaanarit.fi
SF-Caravan Turku ry:n puheenjohtaja Pentti Groth, puh. 0400 824 471

Akkreditointi toimittajille: http://www.turunmessukeskus.fi/medialle/akkreditointi/
Mediainfo 13.1. klo 11 Turun Messukeskuksen kokoustiloissa

img_7498