Messutoimintaa 50 vuotta
Vakuutusyhtiö Sammon tiloissa kävi kova kuhina huhtikuun 8. päivä
vuonna 1959. Tuolloin yli 20:n yhteisön edustajat kokoontuivat
turkulaisen messuorganisaation perustavaan kokoukseen. Tuolloin
viisikymmentä vuotta sitten perustettiin Osuuskunta Turun Messut, joka
myöhemmin muuttui osakeyhtiömuotoiseksi Turun Messukeskus Oy:ksi.
Parhaimmillaan osuuskunnassa oli 250 jäsentä.Nykyisen osakeyhtiön
pääosakas on Turun Kauppakamari ja vähemmistöosakkaina Turun kaupunki ja
Pro Agria Farma.
Perustetun messuosuuskunnan johtoon valittiin ekonomi Heikki
Löyttyniemi. Ensimmäinen tavoite oli synnyttää kaupunkiin
yleismessut, Turun Messut, vuodelle 1961. Yleismessuista syntyikin
pitkäikäinen tuote; tulevana kesänä 2009 järjestetään Turun Messut jo
17:nnen kerran. Yhtiön perustamisella haettiin Turun kaupunkiin ja koko
Varsinais-Suomen alueelle toimija, joka loisi aktiviteettia alueelle,
lisäisi hyvinvointia ja elvyttäisi hidastunutta taloudellista kehitystä.
-
Nuo samat määreet sopivat vaikuttavan osuvasti tämänkin päivän
messutoimintaan. Olemme taantumankin keskellä pyrkineet luomaan
yrityksille laadukkaan markkinapaikan. Messujen alkuvuoden kävijämäärät
ovat olleet erinomaisia, joten messut pitävät pintansa, toteaa Turun
Messu- ja Kongressikeskuksen toimitusjohtaja Tuomas Kyttä.
Suomen
vanhimmat Turussa
Turun Messukeskus Oy:llä on liuta
pitkäikäisiä messutapahtumia, jotka ovat melkein yrityksen alkumetreiltä
lähtien kuuluneet ohjelmistoon. Yrityksellä on hallussaan Suomen
vanhimpiin kuuluvat - ja edelleen suuria massoja keräävät - Meri Kutsuu
sekä Rakentaminen ja Sisustaminen. Kirjamessut ovat olleet ohjelmistossa
jo vuodesta 1990. Vaellusvuodet vakiintuivat Osuuskunnassa keskusteltiin
jo heti 1960-luvun alussa messuhallista ja sen rakentamisesta Turkuun.
Kunnon näyttelytilojen puuttuessa messuja järjestettiin mm. Turun
konserttitalossa, Puolalanmäellä, Samppalinnanmäellä ja
Kupittaalla.1970-luvulla messuhallia suunniteltiin Kupittaalle, jossa se
olisi sijoittunut hyvien paikoitusalueiden äärelle urheiluhallin
viereen. Sinne hallia ei kuitenkaan koskaan rakennettu, vaan
osakeyhtiömuotoinen Turun Messukeskus Oy perustettiin pitkällisen
vaiheiden jälkeen lopulta Artukaisiin. Messuorganisaation melkein 30
vuotta kestäneiden vaellusvuosien jälkeen nykyisin markkinointinimellä
Turun Messu- ja Kongressikeskus tunnettu järjestää vuositasolla yli 150
erilaista tapahtumaa.
- Sen jälkeen, kun tilat tehtiin Artukaisiin,
tapahtumien teon luonne on muuttunut ja Turku vakiinnuttanut paikkansa
Suomen suurimpien messu- ja kokousjärjestäjien joukossa. Tällä hetkellä
vireillä ovat musiikki- ja kongressitilahanke sekä ravintolatilojen
uudistaminen, Kyttä kertoo.
Turun kautta Suomeen
Viisikymmenvuotinen
messutaipale kätkee sisäänsä lukuisia ainutlaatuisia ja sykähdyttäviä
hetkiä. Messuilla on usein päästy näkemään ja kokemaan elämyksiä, joihin
ei muualla törmää. Eri tapahtumat ovat marssittaneet toinen toistaan
kiehtovampia maailmantähtiä lavalle messuyleisön eteen aina vuoden 1961
Robertinosta lähtien. Turun Messuilta on Suomen markkinoille lanseerattu
mm. benji-hypyt ja formulasimulaattori.
Kuva: Presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto tutustumassa
Turun Messuihin vuonna 1979 Kupittaalla. Oppaina kaupunginjohtaja Väinö
J. Leino ja toimitusjohtaja Heikki Löyttyniemi. (Kuva: Turun Messu- ja
Kongressikeskuksen kuva-arkisto)
Kuva löytyy kuvagalleriasta
Faktaa Turun Messukeskus Oy:sta: Vuosittain Turun Artukaisissa, lähellä
kaupungin keskustaa ja satamaa sijaitsevassa messu- ja
kongressikeskuksessa, järjestetään noin 150 erilaista tapahtumaa ja
tilaisuutta. Tapahtumissa vierailee vuosittain noin 300 000 vierasta
(tilasto vuodelta 2008). Kokousjärjestäjien käytössä on 700 henkilön
auditorion lisäksi kolme erillistä seminaaritilaa 20-150 hengelle.
Näyttelytilaa
on yhteensä lähes 13 000 m² neljässä eri messuhallissa.
Omistus:
Turun Kauppakamari 72%, Turun kaupunki 12 %, Pro Agria Farma 11 %, muut
5% Liikevaihto: 4 milj. € (v. 2007) Henkilökunta: 28
Lisätiedot:
Turun Messu- ja Kongressikeskus, (02) 337
111, info (at) turunmessukeskus.fi
Toimitusjohtaja Tuomas Kyttä, 0400
528 424, tuomas.kytta (at) turunmessukeskus.fi