Kirjamessut ja Ruokamessut tarjosivat odotetun piristysruiskeen syksyyn
Turun kansainväliset Kirjamessut ja Ruokamessut keräsivät kolmen
messupäivän aikana noin 22 000 kävijää. Viikonlopun messupaketti sisälsi
noin 400 esiintyjää ja 400 näytteilleasettajaa, joiden voimasta Turun
Messu- ja Kongressikeskus täyttyi jälleen kerran äärimmilleen.
Aktiivitiedon kävijämittauksen mukaan yli 90 prosenttia kävijöistä aikoo
tulla tapahtumaan myös ensi vuonna.
- Ensi vuoden teemat ovat Välimeri ja Laitila, ja messut järjestetään 1.
- 3.10.2010, ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula Turun kansainvälisiltä
Kirjamessuilta sanoo. Kirjamessupuolella yleisövetonauloja olivat mm.
runoilijoiden Jenni Haukion ja Tommy Tabermannin esiintymiset. Myös
toimittaja Hannu Taanilan keskustelut mm. Venäjän nykytilasta ja
kapitalismista vetivät hyvin väkeä. Osastoista suurimman suosion sai
raumalainen kalamaja. Teemana ollut Pietari sai yleisöltä huomiota
osakseen.
- Näytteilleasettajat vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä ja syksyinen
kirjakauden avaus Turun Kirjamessuilta onnistui hyvin, toteaa
projektipäällikkö Lisa Savola Turun kansainvälisiltä Kirjamessuilta.
Turun Ruokamessut täytti odotukset ja paikoitellen maistiaisjonot
kiemurtelivat usean kymmenen metrin mittaisina. Kiinnostavimmiksi
tuotteiksi kohosivat mm. suklaa, lihatuotteet ja juustot. Viini- ja
ruokaradalla maistettiin ahkerasti viinejä ja ruokia, joita valmistivat
Turun Ammattikorkeakoulun restonomioppilaat.
- Olemme saaneet kävijöiltä runsaasti hyvää palautetta, iloitsee
projektipäällikkö Päivi Järvelä Turun Ruokamessuilta. Messuviikonlopussa
olivat mukana myös Keräily- ja Levymessut, joissa tehtiin hyviä löytöjä.
Messujen hittejä olivat signeeranneet suosikkikirjailijat Kirjailijat
Kjell Westö ja Mauri Kunnas olivat signeeraajien kuninkaita Turun
Kirjamessuilla. Libristi Mikael Nyroos Kansallisesta Kirjakaupasta
arvioi, että Kunnaksen signeeraustilanne innokkaine faneineen lähenteli
hysteriaa.
- Ihmiset kuuntelevat ensin esiintymisiä ja tulevat sitten ostamaan
esiintyjien kirjoja, kertoo Nyroos ja toteaa, että Agricola-lavan ja
Kansallisen Kirjakaupan läheisyys on hyvä yhdistelmä. Myös Akateemisessa
Kirjakaupassa ollaan tyytyväisiä messuviikonlopun myynteihin.
Tiimiesimies Sari Laiho kertoo, että ei ole tiskiltä juuri ehtinyt
liikahtamaan. Myyntipäällikkö Päivi Kuntze taas kertoo tämän vuoden
yllätyksestä Akateemisen kirjamyynnissä. - Ihmiset ostivat paljon
ei-kaunokirjallisia teoksia sellaisilta kirjailijoilta, jotka ovat
olleet luennoimassa seminaareissa. Esimerkiksi Heinimäen ja Lauerman
teoksia on myyty paljon, Kuntze kertoo. Kirjamessuilla myytiin paljon
myös dekkareita.
- Varmasti syksykin vaikuttaa lajityypin kovaan kysyntään, arvioi
Loiston tuotantoassistentti Kaisa Tenhunen.
Lisätiedot:
Turun kansainväliset Kirjamessut: ohjelma ja
sisältö: ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula, Turun Messu- ja
Kongressikeskus, puh. 0400 820 534, kari.kettula (at) turunmessukeskus.fi
messukokonaisuus
projektipäällikkö Lisa Savola, puh. 050 342 8668, lisa.savola (at)
turunmessukeskus.fi
Julkaistu: 04.10.2009 klo 18:32