Turun Messukeskus

Runo-Kaarina 2016: torniolainen Riikka Ulanto ja runokokoelma ”Vedelmiä”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ääniä, kuvia ja sattumuksia

Valtakunnallisen Runo-Kaarinan voittoteos julkaistaan Turun Kirjamessujen päälavalla 30.9. Tällä kertaa lavalle nousee torniolainen Riikka Ulanto ja runokokoelma ”Vedelmiä”.

Oulussa asuva Riikka Ulanto (s.1982) on valmistunut Keski-Pohjanmaan konservatoriosta muusikoksi ja Oulusta kirjastonhoitajaksi. Ulanto on soittanut kaupunginorkestereissa sekä toiminut kirjastovirkailijana, puhelinmyyjänä, henkilökohtaisena avustajana, hautausmaapuutarhurina, autoliikkeen siivoojana ja katusoittajana. Hän on esiintynyt esimerkiksi feministipunkbändin levyllä ja performanssissa venäläisessä hääpuvussa häkkiin suljettuna.

Muusikon tausta tuntuu uutuuskokoelmassa outoinakin ääninä, jotka irtoavat ympäristöstään uusiksi merkityksiksi:

 

Kielikoneiston äänet,

kaupungin jatkuva eteenpäinraksutus,

muistot hajoavat kirjapölyksi,

siinä pysyvyys, pysyvyys.

Äänten lisäksi runot kokoavat materiaalikseen yksittäisiä kuvia, näkökulmia ja sattumuksia. Usein listoiksi rakentuvat runot muodostavat oman, vähän irralliseltakin tuntuvan maailman, jonka avaaminen on lukijalle kielellinen seikkailu.

Kirjoittajana Ulanto on saanut tunnustusta J.H. Erkon kilpailussa vuonna 2011, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Ulannon runoja on esitetty teatteri Avoimissa Ovissa sekä sävelletty naiskuorolle. Lisäksi niitä on julkaistu Gummeruksen Runot 2013 -antologiassa.

Runo-Kaarina on Kaarinan kaupungin vuodesta 1994 alkaen järjestämä esikoisrunoilijoille suunnattu kilpailu. Tänä vuonna kilpailuun saapui 207 käsikirjoitusta.

Kilpailun suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, runoilija ja vuoden 1999 voittajamme Jenni Haukio.

 

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

kulttuurisihteeri Mikko Nortela

(02) 588 4416, mikko.nortela@kaarina.fi

http://www.kaarina.fi/kulttuuri/runo_kaarina/fi_FI/runo_kaarina/