Anna-Helena Saariaho, Kouluttaja, hyvinvointivalmentaja, ihmisen fysiologisten ja mentaaliprosessien asiantuntija

  • Itsetuntemus ja omien arvojen tunnistaminen stressittömän elämän perustana
  • Miten huolehdin hyvinvoinnistani?

Anna-Helena Saariaho on hyvinvointivalmentaja ja kouluttaja, jolla on vankka tieteellinen tausta biologisessa tutkimuksessa. Tutkimuksen lisäksi Anna-Helena on toiminut kouluttajana ja yliopisto-opettajana, kerryttäen itselleen myös pedagogista kompetenssia. Hänen intohimonaan on avartaa ihmisten ajattelumaailmaa yhdistämällä lääketieteen ja biologisen tutkimuksen kovat faktat hyvinvointikoulutusten ja mentaalivalmennusten pehmeämpien arvojen kanssa toimivaksi konseptiksi, jotta ihmiset voisivat kokonaisvaltaisesti paremmin.

Yksilön kehitys syntyy positiivisista voimavaroista kuten ilosta, innostuksesta ja luovuudesta. Myös yritysten kehitys pohjaa innovatiivisuuteen, kokeilunhaluun ja uskallukseen. Anna-Helena uskoo, että tulevaisuudessa erilaiset vuorovaikutus-, tietoisuus- ja tunnetaidot kuten empatia, intuitio ja läsnäolo ovat entistä tärkeämpiä myös työelämässä. Samalla tarvitaan asiantuntijuutta – taustatietoa ja ymmärrystä asioiden nykytilasta ja toiminnasta. Anna-Helenan tieteellinen ammattitaito tarjoaa vahvaa tukea ja tarvittavaa näkökulmaa kehityksen mahdollistamiseksi.