Turun Messukeskus

Teatteritaide vahvasti esillä Turun Kirjamessuilla

 

Turun Kirjamessujen poikkitaiteellinen teema on tänä vuonna teatteri. Teemoittelunsa uudistanut tapahtuma tuo messuareenalle kirjallisuuden ja ajankohtaisten kulttuuri-ilmiöiden lisäksi noin 90 esiintyjää teatterin maailmasta. Teattereita on mukana myös näytteilleasettajina. Ohjelmassa on niin kotimaisen teatteritaiteen legendoja kuin nuoremman sukupolvenkin tekijöitä. Luvassa on ainutlaatuisia keskusteluja ja kohtaamisia. Tapahtuma järjestetään Turun Messukeskuksessa 4.-6.10. yhdessä Turun Ruoka- ja Viinimessujen kanssa.

Turun Kirjamessujen avajaistilaisuudessa 4.10. kello 13 esiintyvät mm. Seela Sella, Jörn Donner, Turun Kaupunginteatterin näyttelijät Marketta Tikkanen ja Mikael Saari sekä Tanssiteatteri ERI:n Tiina Lindfors ja Eeva Soini.

Perjantaina 4.10. kello 13.50 julkistetaan mm. Lea-palkintoehdokkaat. Palkinto myönnetään näytelmäkirjailijalle edellisen vuoden parhaasta kantaesitetystä näytelmätekstistä. Ohjelman tuottaa Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry. Samassa yhteydessä keskustellaan näytelmäkirjailijan ammatista
Perjantaipäivän päätteeksi näytelmäkirjailijat E.L. Karhu ja Saara Turunen keskustelevat näytelmäkirjallisuudesta, tekijyydestä, sukupuolesta, vallasta ja ystävyydestä.

Vuorokausi yhtä näytelmää!

Messuilla pääsee seuraamaan näytelmän valmistumista alusta loppuun, kun The 24 Hour Plays käynnistyy. Perjantaina 4.10. kello 16.30 yleisö voi seurata työryhmän ensimmäistä kokoontumista. Näytelmää tehdään yön tunteina ja messuyleisö pääsee kurkistamaan valmistumiseen seuraavaksi lauantaina kello 13 alkaen. Ensi-ilta on vuorossa vielä samana päivänä kello 16.20.
Työryhmässä ovat näytelmän kirjoittaja Satu Rasila, ohjaaja Tove Appelgren, säveltäjä Jussi Vahvaselkä ja näyttelijät Jukka Aaltonen, Ella Lahdenmäki, Ulla Reinikainen ja Jerry Wahlfors. Mukana myös Suomen The 24 Hour Plays –konseptin asiantuntija Angelika Meusel. Rakastajat-teatterista Porista. Projektin takana ovat Turun kaupunginteatteri, Åbo Svenska Teater ja Linnateatteri.

Elämäni kirjat! -keskustelussa mukana teatteritaiteen legendoja

Elämäni kirjat! -keskustelusarjassa Turun Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio haastattelee jokaisena messupäivänä teatterialan tähtinimiä näiden elämään vaikuttaneista kirjoista.
Itselleen merkittävistä teoksista kertovat teatteritaiteen legenda Seela Sella, teatteritaiteen professori, taiteilija Elina Knihtilä ja teatteritaiteen legenda Esko Salminen sekä taiteilija, näyttelijä Aino Seppo.

Teatterin ilmiöitä ennen ja nyt

Oman keskustelusarjansa tapahtumassa saavat myös teatterikentän ilmiöt: Teatterin johtaminen nyt! Miten ohjelmisto rakentuu? Millaista on luovan organisaation luotsaaminen? Pääjohtaja Mika Myllyaho (Kansallisteatteri), taiteellinen johtaja Mikko Kouki (Turun kaupunginteatteri) sekä teatterisihteeri Lilli Earl (Teatteri Jurkka) pohtivat aihetta perjantaina.
Messuilla käydään läpi lauantaina 5.10. mm. merkittävimmät ilmiöt 1970-luvulta tähän päivään. Keskustelijoina ovat teatterimaailman suuret nimet Esko Roine, Asko Sarkola ja Maarit Pyökäri. Moderaattorina toimii Arto Valkama Turun kaupunginteatterista.

Sunnuntaina kysytään myös, onko suomenruotsalainen ja suomenkielinen teatteri samanlaista? Eller är det helt olika? Åbo Svenska Teaterin keskustelussa puhutaan eroista ja yhtäläisyyksistä.

Elinan Salongissa esillä tasa-arvo ja feminismi

Lauantaina 5.10. kokoontuu Elinan Salonki – tasa-arvo ja feminismi teatterissa ja kirjallisuudessa. Taiteilija Elina Knihtilän vieraina naisen kehosta ja kehollisuudesta keskustelemassa ovat kirjailijat ja teatterintekijät Raisa Omaheimo ja Nina Honkanen.
Sunnuntaina Elinan Salongissa ovat vieraina valkokankaan Canth, Jansson ja Schjerfbeck eli vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard, näyttelijä Laura Birn ja elokuvaohjaaja Zaida Bergroth.

Tekstit näytelmiksi

DRAMA SLAM – Uusinta uutta! Kuulit sen ensi kerran täällä. Tässä ohjelmassa näytelmäkirjailijat lukevat viiden minuutin otteita uunituoreista teksteistään. Gongimestarina tilaisuudessa on näytelmäkirjailija Elina Snicker.

Tarinan tiestä näyttämölle ovat keskustelemassa kirjailija Sofi Oksanen, kirjailija-ohjaaja Pirkko Saisio ja ohjaaja-kirjailija Aino Kivi, joka toimii keskustelun moderaattorina. Kuinka kirjallisen teoksen tarina taipuu näytelmäksi? Miten henkilöhahmojen liikkeet, eleet, kieli, miljööt herätetään eloon elävän yleisön edessä? Aiheen äärelle päästään sunnuntaina.

Neljäntienristeyksen kirjoittamisesta näytelmäksi keskustelevat sunnuntaina 6.10. kirjailija Tommi Kinnunen ja dramaturgi Satu Rasila.

Ohjelmassa monia katkelmia näytelmistä

Avajaispäivänä nähdään katkelma myös mm. Red Nose Companyn Don Quijotesta. Teatteri Terve Tyttö tuo yleisön eteen koosteen musiikkikomediasta Taipaleella.
Perjantaina lasten alueella nähdään mm. Nukketeatteri Sampon esitys Roska-aarre. Paula Havasteen kirjoittama esitys kertoo luonnonsuojelusta ja paremmasta tulevaisuudesta.
Lauantaina yleisö pääsee seuraamaan komediaa nimeltään Kivi. Kyseessä on tarina unelmien täyttymisestä, keskushahmona Aleksis Kivi. Pienoisnäytelmän on käsikirjoittanut Marko Itkonen.
Sunnuntaina 6.10. kello 16.20 nähdään Juha Hurmeen runoperformanssi: The Kalevala Murder Mysteries. Esiintyjinä Kalevalan Ydinfysiikkaa –ryhmän näyttelijät.

Lisätiedot:
projektijohtaja Tiina Heiskari, puh. (050) 487 2015, tiina.heiskari@turunmessukeskus.fi
ohjelmajohtaja Jenni Haukio, jenni.haukio@turunmessukeskus.fi
viestintäpäällikkö Taina Pärkö-Luotonen, puh. (040) 505 6424, taina.parko@turunmessukeskus.fi

www.kirjamessut.fi
#kirjamessut

Lyhyesti:

Turun Kirjamessut 4.-6.10. Turun Messukeskuksessa
Pääteemana teatteri ja ajankohtaisteemoina ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset ja lukutaito.

  • 43 kustantamoa
  • 125 ohjelmatuottajaa
  • 464 ohjelmanumeroa
  • 917 esiintyjää

Järjestetään yhdessä Turun Ruoka- ja Viinimessujen kanssa. Mukana myös Levymessut
Avoinna pe-la kello 10-18 ja su kello 10-17

#Kirjamessut #Turku

IG turunmessukeskus
Twitter @ Kirjamessut @ turunmessukesku
Facebook: facebook.com/turunkirjamessut

Median ja bloggaajien ennakkoakkreditointi on käynnissä 27.9. asti: www.turunmessukeskus.fi/medialle/akkreditointi/